Sisältöön »
Nuorisokeskus • kokous- ja juhlatalo
 
 
 
jjm-0755.jpg
 
 

Ajankohtaista

05.06.2019

"Semmonen henkireikä."

19-vuotias Sara on ollut mukana Suomen Työväen Urheiluliiton seuratoiminnassa 12-vuotiaasta asti, valmentanut 14-vuotiaasta ja toimii tällä hetkellä aktiivisesti myös piirihallituksen tasolla. Henkireiän hankalinakin aikoina on mahdollistanut erityisesti yksi eteenpäin kannustava aikuinen.


Osallisuudesta jotenkin ajatellaan aina, et se on tosi iso käsite, tai siis silleen ohan se, se on tosi laaja, mut se ehkä ajatellaan vähän liian monimutkasesti usein. Osallistuminenkin voi olla niin pientä. Mut sit se voi olla myös tosi isoa.

Kyl varmaan just tommoset, et jos on esim koulussa tai harjottelussa tai missä vaan on jotain projektia ja joku kysyy sulta: ”Hei, teeksä tän?” Ehkä sillai tuntee kaikista eniten osallisuutta ja sitä että oikeesti kuuluu siihen porukkaan tai tiimiin. Niin just se, että joku pyytää sua tekemään ja sitte se ei kuitenkaan oo siinä niinku niskas kattomassa, että teeksä sen nyt oikein, vaan se antaa sulle periaattees sen vapauden ja luottaa siihen, että sä hoidat sen homman. Niin se on ehkä eniten.

Ehkä itellä on se, missä on kokenu tota tai kokee aina ja kokenut useemman vuoden jo, niin se, että mä oon tehnyt vapaaehtoishommia Työväen Urheiluliitolla 14-vuotiaasta asti, niin on semmonen, missä kokee aina. Siel saa mahdollisuuksia tehä ja tosi paljon tuetaan siinä justiin. Et mäkin oon nuoresta asti ollu siinä, niin se, että annetaan mahdollisuuksia ja tuetaan siihen, et hei lähe tähän koulutukseen ja lähe tähän projektiin. Et se on niinku semmonen.

Mä alotin jalkapallon pelaamisen paikallisseurassa kun mä olin 12. Mä pelasin sitä neljä vuotta. Sit mä olin aina välillä jossakin vähän jotakin kökkää tekemässä. Jossakin turnauksessa esim mä olin pelaamassa, mut mä myös saatoin olla siel kiskan takana myymäs jotakin, tai vastaavaa. Ja sit siitä se vähän niinku alko silleen pikkuhiljaa. Mun isä välillä valmensi meitä ja oli silleen muutenkin toiminnassa vahvasti mukana, niin sitä kautta tuli ehkä itellekin semmonen, et halus tietyllä tavalla kantaa sitä vastuuta.

Pelasin välillä toisessa seurassa, kun meiltä loppu pelaajat. Sit siinä meni vähän, et kävin sen oman seuran toiminnassa mukana, kävin välillä valmentamassa siellä ja tämmöstä. Mut sit se kuitenkin jäi vähän taka-alalle. Sit ku mä lopetin futiksen, niin sit mä kuitenkin palasin sinne omaan seuraan, koska se oli semmonen oma perhe kuitenkin, isosti.

Sit miten tohon TUL:n hommaan lähti, niin se oli silleen, et mä olin 12. Mä olin leirillä ja sitten mun nykyinen esimies/hyvä ystävä tuli sanomaan mulle, että hän tekee musta leirinohjaajan. Niin sit mä olin vaan, et ”joojoo, joojoo”. Mistään en tienny mitään, mut siitä meni se kaks vuotta niin mä olin leirinohjaajana.

Et kyllä se on siitä ihmisestä lähteny. Sielt on tullu se tuki ja kaikki, tulee edelleen. Ja just se, et se on aina patistanu eteenpäin, antanu mahdollisuuksia just niinku päästä vähän ylemmäs tos organisaatios ja periaattees antanu tehä ite, kun on pitänykin tehä ite. Se on sanonut, mitä VOI tehdä ja sit sun on pitänyt kyl itte tehdä se. Periaattees kertonu niistä mahdollisuuksista, just tukenut. Me ollaan tavattu kun mä olin 12. Se oli sillon seuran puheenjohtaja ja sit sillä on ollut eri rooleja piirin ja liiton toiminnoissa. Mut se on itelle semmonen, et se on mulle kun toinen isä, tosi läheinen.

Tällä hetkellä mä oon seuran hallitukses, seuran nuorisojaoston puheenjohtaja ja piirin hallituksen jäsen ja nyt just aloin kokoomaan meidän piirille nuorisojaostoo, et lähen siihen. Välttämättä en puheenjohtajaks päädy, mutta oon kuitenkin linkki sinne piirin hallitukseen niille nuorille.

Periaatteessa se, mistä se lähti, että ”joo, tehään vähän vapaaehtoistyötä, koska se tuntuu kivalta”, on kasvanu niinku periaatteessa siihen ajatteluun, et ite haluaa olla tässä hommassa, koska jotenkin mitä enemmän on päässyt tai saanut kontakteja eri puolilta, niin sitä enemmän on tajunnu sen, että kaikilla ei oo sitä ihmistä siellä, joka puskee sun kanssa asioista lävitte. Kaikilla ei oo sitä mahdollisuutta siihen nimenomaan osallisuuteen. Sit on tullut ehkä itelle enemmän nimenomaan se ajatus, että haluaa vaikuttaa, jotenkin nuorten ääntä tuoda esille, just silleen periaatteessa olla sit niille se ihminen, joka auttaa niitä saamaan näitä mahollisuuksia. Et sen takia yritän nyt saada sitä nuorisojaostoa tuohon nyt pystyyn.

Mä oon hirveen hyvä siinä, että on miljoona rautaa tulessa ja sit mä en pysty keskittymään kunnolla niihin tai panostamaan kunnolla. Nyt on tullu just semmonen, et mä oon esim jättänyt valmentamisen kokonaan. Toki nyt kesällä kun ei oo niin hirveesti koulujuttuja, niin pystyy sit taas vähän jelppimään. Mut just keskittynyt enemmän tohon nuorisopuoleen ja paljon tuohon TUL:n toimintaan. Et välillä kun tulee semmosia, et tähän ois ihan sikasiisti päästä vaikuttaa tai päästä mukaan, mut sit tulee semmonen et toppuuttelee itteään, et ei enempää, koska tietää, et jos on liikaa niin sit ei nauti niistäkään, mistä ennen nautti. Et tää on just tämmöstä, et vaatii jo oikeesti vähän tekemistäkin, just joutuu vapaa-ajallakin tekee ns. hommiakin – mutta kuitenkin se, et se on edelleen semmosta, mistä nauttii.

Ainakin tasa-arvo nousee varmasti ainakin jokaisella TUL:n seuralla tosi korkeelle, et se tasa-arvo on semmonen, mihin pyritään. Se on semmonen pääarvo ja sitten siihen taas linkittyy TUL:llä moni. Et pyritään siihen, että saadaan liikutettua kaiken ikäsiä. Se, et saatas liikutettua niinku periaatteessa pienellä rahalla, et kaikilla ois mahdollisuus, ettei jouduttas miettii, että onko varaa. Ja ihan sama mistä maasta oot, mitä kieltä puhut, minkä värinen, mikä seksuaalinen suuntautuminen. Just, et millään tommosella ei oo väliä. Et kyllä se on arvona just se tasa-arvo semmonen, et pyritään saamaan kaikille samalla lailla liikuntaa.

Sit semmonen liikunnan riemu ja terveys. Et vaikka TUL:llä on esim joukkueita, jotka on ihan MM-tasolla, niinku kilpailee ja on tosi paljon sitä kilpatoimintaa ja tämmöstä, et TUL ei kumminkaan patista siihen, että sun pitäis kilpailla ja pärjätä hirveen hyvillä tasoilla. Vaan se, että liikunta on kaikille ja just tarjoo sitä matalan kynnyksen harrasteliikuntaa.

Tietenkin tuo politiikka välillä sotkee TUL:ssä. Et joillakin ihmisillä… Et se on silleen vähän jakautunut kahtia. Siellä on ne vassarit ja sit on ne demarit, niinku näin, vaikka periaatteessa pitäis pystyä yhdessä tekemään ja toimimaan. Sitten on niitä ihmisiä, että toinen on vassari ja toinen on demari eikä sitä ees huomaa, koska tehdään yhteisen asian takia. Mut kyllä se sitten taas muut, et niille on tärkeempi se puolue, kun se mitä me tehdään. Et näitä ihmisiä on muutamia ja sitten ne välillä sotkee pakkaa, mutta…

Esim Helsingin päässä ei näy puolueet mitenkään. Siel on just nää sihteerit ja puheenjohtajat ja tämmöset, niin ei siellä näy mitenkään, eikä niinku siellä merkkaa. Mut sit meillä oli tuossa niinku just piirihallitukses viime vuonna semmonen tilanne, et siellä oli muutama tämmönen vielä, jotka puski just näitä puolueasioita enemmän eteenpäin kun sit mitään muuta. Se oli vähän haastavaa. Et joitakin semmosia on, mut sit koitetaan vaan pärjätä ja muistuttaa siitä, et minkä takia tätä tehään oikeesti tätä hommaa. Et se on se liikuttaminen ja se liikunta edellä. Se on se ykkösjuttu.

Ykskin kokous oli semmonen, et on ite joutunu siellä hengittelemään, että ”puhutaan nätisti, puhutaan kun aikuiset”. Just silleen, et onhan se välillä haastavaa. Ja välillä muistaa sen, tai tajuaa sen, miks nuoret ei ehkä lähe asioihin, koska kyllähän itekin on saanut ihan mielettömästi tämmöstä, että ”ette te nuoret mitään osaa, ette te pärjää täällä, te ootte liian nuoria tähän”, tyyliin. Ja että meitä on hallituksessa minä ja mua kolme vuotta vanhempi ja muut on siellä kolmenkympin yläpuolella reippaasti.

Hallituksen kokouksessa eräältä ihmiseltä justiin kuulin, että: ”Mitä te nuoret ees teette täällä, kun ei teillä oo ees puoluetta?" Emmä koe, että kuulun ite mihinkään puolueeseen. Mä en mitenkään koe, että mulla tarvii olla, että mun tarvii määritellä itteäni silleen, että oon esim demari tai vassari. Välillä sieltä tulee näitä. Sit just ehkä miettii sitä, että ei mikään ihmekään, että nuoret ei halua lähtee. Niin paljon tulee just tommostakin kommenttia. Kyllähän meillä urheilijoita riittää nuorista, mut nimenomaan se, et välillä esim seuratoimintaan on tosi hankala saada uusia nuoria tai just mihkää päätös-, hallitusasioihin. Ei niihin oo oikein lähtijöitä.

Sanoisin, et monella jotka tuolla vapaaehtoistöitä tai töitä tuolla tekee, on kuitenkin se työväen aate. Et kyllä itelläkin on tietyllä tavalla semmonen, että arvostaa itekin sitä työtä, mitä tekee, koska ehkä itelläkin on se, että ku ei oo oikein ikinä ollu mikään mahdottoman hyvä rahallinen tilanne, niin se, että on saanu nimenomaan mahdollisuuden harrastaa pienelläkin rahalla, niin se on ehkä kuitenkin yks niitä asioita, mitä itekin haluaa tarjota.

Et siellä on se työväen aate, mut ajan myötä on yritetty kuitenkin enemmän silleen, että… Että tottakai se aate on jäänyt ja siitä on niinku ylpee, historiasta ja siitä, että on nimenomaan Työväen Urheiluliitossa. Mutta ehkä kuitenkin on yritetty alkaa enemmän niinku niitten arvojen perusteella justiin johtamaan. Silleen niitä arvoja tuotu enemmän esille ja näin. Musta se on hyvä. Maailma muuttuu ja meidän pitää muuttuu sen mukana. Niin se, et ne arvot on enemmän näitä tasa-arvoa ja niinku suvaitsevaisuutta ja niinku tämmösiä asioita: rehellisyys, avoimuus… Itseasias tossa just viime viikonloppuna koulutuksessa käytiin seurojen arvoja läpitte, et mitä on, niin justiin tämmösiä tuli sieltä tosi paljon pintaan.

Mun mielestä se on hyvä, et edelleen ollaan ylpeitä siitä aatteesta ja edelleen jos isoissa juhlissa mainitaan myös siitä historiasta. Et muistetaan periaattees, et mistä se kaikki on tullu. Mut kuitenki se, et muututaan sen maailman mukana nimenomaan, että ei kellekään... Et just se, et ei nuorille tarvii sitä työväen aatetta ihan niinku hakata päähän mitenkään silleen, koska ei niitä enää kiinnosta se. Tai siis toki hienoo jos kiinnostaa, mutta että jos ne on tulossa ja sit ne kääntyy pois sen takia, että yritetään aatetta paasata, niin ei siinäkään mitään järkee. Just kyl mä tykkään, et niitten arvojen pohjalta. Mitä nyt meidän seurassa, ei siellä semmonen eriarvoisuus näy oikein missään mitenkään. Ihan sama onko sulla rahaa tai yhtään mitään. Omalla asenteella ja omilla taidoilla siellä mennään.

Itellä oli varsinkin yläasteella just se tilanne, että mua koulussa kiusattiin ja oli siis tosi vaikee tilanne ja sit mä olin varsinkin mun isän kanssa tosi huonoissa väleissä siihen aikaan. Koulus oli hirveetä ja kotona oli hirveetä, just semmonen tosi hankala tilanne. Itelle oli se seura ja just se, et sai sieltä sen kuuluvuuden tunteen, niin se oli semmonen henkireikä.

Mä ehdottomasti uskon siihen, että osallisuudella pystytään syrjäytymistä ehkäisemään ja muutenkin mielenterveysongelmia ja varmasti itsemurhalukuja alentamaan ja ihan kaikkee tämmöstä. Mä nään siinä semmosen jatkumon, että nuoret tulee siihen teini-ikään, niin monet lopettaa urheilun, niin sitten kun niille ei tarjota sitä muuta siihen, niin niillä on se kaikki aika, minkä ne ennen käytti urheiluun, niin niillä on yhtäkkiä ihan mielettömästi aikaa, ne ei tiedä mitä ne sillä tekee ja sit alkaa tulla näitä ehkä vääriä asioita ja muutenkin kun se teini-ikä on semmosta myllertämistä. Mut esim sillon kun mä oon 16 ollu, kun mä oon lopettanu futiksen, niin mulle tarjottiin taas se toinen polku, se seuratoimijan polku, et mä oon pysyny siinä seurassa sitä kautta. Et se on ollu itelle semmonen tärkee.

Esimerkiks mä oon miettinyt jo jatko-opintoja, niin kaikista niistä vaihtoehdoista paras oli se paikka, joka kuuluu alueellisesti samaan liiton piiriin, jossa oon toiminut tähänkin saakka.

Kertoja on 19-vuotias ja päätti juuri toisen vuoden opinnot ammatillisessa oppilaitoksessa. Käytämme hänestä peitenimeä Sara. Tarkempaa tietoa osallisuuskertomusten taustoista löydät aiemmasta artikkelistamme.

LUE MYÖS:

Mintun osallisuuskertomus

Jussin osallisuuskertomus

Pinjan osallisuuskertomus

Velin osallisuuskertomus

Roosan osallisuuskertomus

Jeren osallisuuskertomus

Eevan osallisuuskertomus

Konstan osallisuuskertomus

 
 

 Varaa majoitus


 Kysy lisää

Autamme mielellämme sinua tapahtumasi järjestämisessä. Alla olevista painikkeista löydät tarjouspyyntölomakkeet, jonka täytettyäsi olemme Sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Voit myös ottaa meihin yhteyttä soittamalla numeroon +358 (0)3 485 1900 ja sähköpostitse info@marttinen.fi.

 
 
Sivua päivitetty: 10.06.2019

Marttinen on yksi Suomen yhdeksästä
Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.

Lue lisää

 

 
 
login Synergia Foxy