Sisältöön »
Nuorisokeskus | kokous- ja juhlatalo
 
 
 
Nuoret halaavat toisiaan.
 
 
Nuorisokeskus

Tavoitteellinen leirikoulu Marttisessa

Selaa esitettä Nuorisokeskus Marttinen 2022-2023

Kuvassa kaksi nuorta liikkeellä resiinalla.


Leirikoulussa Marttisessa osallistujien ja ryhmän tavoitteet ovat tärkeässä osassa. Marttisen ja muiden nuorisokeskusten leirikouluissa oppiminen ja kehittyminen tapahtuvat tekemällä ja kokemalla. Leirikoulut tukevat perusopetuksen opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamista. Suomen nuorisokeskukset ovat Suomen suurin leirikoulujärjestäjä, nuorisokeskuksissa järjestetään vuosittain yli 800 leirikoulua.

Marttisessa on toteutettu tavoitteellisia ja laadukaita leirikouluja jo 25 vuoden kokemuksella. Huolellinen etukäteissuunnittelu, ammattitaitoinen henkilökunta sekä turvallinen toimintaympäristö takaavat onnistuneen kokemuksen, josta koko ryhmä voi nauttia.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee nuorisokeskusten yleishyödyllistä ja kasvatuksellista toimintaa nuorille ja tämä huomioidaan hinnoittelussa. Hinnat vaihtelevat ohjelmien ja sesonkien mukaan, keskimäärin leirikouluvuorokausi täysihoidolla maksaa noin 50,00 € / henkilö. 

Lisätiedot ja varaukset:
Leirikoulut

sähköpostitse leirikoulut@marttinen.fi
puhelimitse +358 3 485 1927 / 03 485 1900

 

Katso lisää alla olevista vaihtoehdoista!

 
Kevään päiväleirikoulut 2023 25,00 € / hlö sis. lounas ja kaksi aktiviteettia

Melontakypäräpäiset nuoret seuraavat saarella opastusta melontaan.

Kevään päiväleirikoulutarjous 2023

Tuo koulusi tai luokkasi päiväksi Marttiseen 25,00 € / hlö

Nuorisokeskus Marttisen leirikoulussa osallistujien ja ryhmän tavoitteet ovat tärkeässä osassa. Näin myös lyhyemmissä päiväleirikouluissa.

Tarjoushintaiseen päiväleirikouluun keväällä sisältyy kaksi aktiviteettia* ja lounas.
HUOM! Päiväleirikouluja myydään huhti- ja toukokuussa ainoastaan pakettina.

Lataa tästä linkistä tulostettava esite päiväleirikoulutarjouksesta keväälle 2023 pdf-tiedostona

Tarjoukseen voit valita kaksi aktitiviteettia seuraavista:

  • Climate escape UUTUUS, kesto 1,5 t,  max 30 hlöä
  • Forest Escape, kesto 1,5 t, max 15 hlöä
  • Marttisen tähti UUTUUS, 1,5 t, max 30 hlöä
  • Smoothiebaari, (materiaali +3 € / hlö), kesto 1,5 t, max 30 hlöä
  • Tasaisen veden melonta, kesto 2 t, max 32 hlöä (1.5. alkaen)
  • Alaköysirata ja pulmatehtävät, kesto 2 t, max 15 hlöä
  • PoKa-tehtävät (POsitiivisuus-KAnnustus), kesto 1 t, max 30 hlöä
  • Korujen teko (materiaali +3 € / hlö), kesto 2 t, max 15 hlöä 
  • Jousiammunta, kesto 2 t, max 15 hlöä 
  • Maastoleikit, kesto 1,5 t, max 30 hlöä
  • Liikunnalliset lautapelit, kesto 1,5 t, max 30 hlöä
  • Leiriolympialaiset, kesto 1 t, max 30 hlöä 
  • Talonpoikain kisailut, kesto 1,5 t, max 30 hlöä
  • Seinäkiipeily, kesto 2 t, max 25 hlöä
  • Sumopaini, kesto 1 t, max 15 hlöä
  • Tiimitaistelu, kesto 1,5 t, max 30 hlöä
  • Sähkömaastopyöräily UUTUUS (yläasteikäisille), kesto 1,5-2 t, max 15 hlöä
  • Paracord UUTUUS (materiaali +3 € / hlö), kesto 1-1,5 t, max 20 hlöä

Huom! Kaksi aktiviteettia / luokka.
Nuorisotoimintamme on arvonlisäverotonta.

Tavoitteellinen leirikoulu 53,00 € / hlö Talvileirikoulutarjous alkaen 48,00 € / hlö / vrk
 
 
 
 
Sivua päivitetty: 21.11.2022

Suomen nuorisokeskusten logoMarttinen on yksi Suomen yhdeksästä Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.

Lue lisää Suomen nuorisokeskusten verkkosivuilta

 

Euroopan Neuvoston laatumerkki nuorisokeskuksille  Syrjinnästä vapaa alue logo    Sustainable Travel Finlandin logo  Lyke-verkoston logo
Suomen hostellijärjestön logo
Opetus- ja kulttuuriministeriön tekstilogo

 
 
login Synergia Foxy