Sisältöön »
Nuorisokeskus • kokous- ja juhlatalo
 
 
 
nuorisokeskus-marttinen-tehdaan-yhdessa-9.jpg
 
 
Nuorisokeskus

Rippileirit ja muut nuorisoleirit

Nuorisokeskus Marttisessa on yhteistyössä eri toimijoiden kanssa toteutettu leirejä jo 25 vuoden ajan. Leirien suunnittelussa nuorisokeskuksen henkilökunnan kokemus ja ammattitaito on järjestäjien käytössä. Järjestäjät ja leirien ohjaajat voivat keskittyä omaan tehtäväänsä, kun leirien rutiinit hoidetaan varmasti ja kokemuksella Marttisen puolesta. Marttisen idylliseen, kulttuurihistorialliseen ja samalla kuitenkin nykyaikaiseen miljööseen sopivat niin rippileirit, isoskoulutukset, muut nuorisoleirit urheiluseurojen leirit ja perheleirit.

 
Rippileirit Talvirippileiritarjous

Nuorisokeskus Marttinen on jo 25 vuotta ollut suosittu leirikeskus kesäisille rippileireille. Entä jos rippileiri tehtäisiinkin Marttisessa talvella vuodenvaihteessa, mikä kaikki olisikaan mahdollista? Nuorisokeskus Marttisessa koulutustilat ja majoitustilat ovat ympärivuotisesti käytössä olevia tiloja ja hotellihuoneita. Tällöin on leiriohjelmaan tuotavissa erilaisia teemoja vaikka Marttisen monipuolisien aktiviteettien avulla. Marttisessa on myös tehty erityinen talviriparitarjous, jolla voi samalla säästää hinnassa.

Esimerkkejä talven aktiviteeteistä löydät ohjelmapalveluista vaikka Nautitaan talvesta-, Vapauta luovuus- ja Sisäliikunnan iloa-osioista

Erityisesti seurakuntien käyttöön:
Marttisen oma kappeli, ehtoollisvälineet, virsi- ja koraalikirjat, laulukirjat, kitara, flyygeli, sähköpiano, luontopolku, laavu tai kota.

Talviriparitarjous 

Vuosi 2019

Täysihoito ja yksi ohjelma* jokaiselle riparivuorokaudelle
jokaisen viikon ensimmäiselle varaajalle 
(1.11. - 31.12.2019) 44,90 € / hlö alv0%

Vuosi 2020 - 2021

Täysihoito ja yksi ohjelma* jokaiselle riparivuorokaudelle
jokaisen viikon ensimmäiselle varaajalle 
(1.11. - 31.12.2019) 46,50 € / hlö alv0%

Hinta sisältää yksi ohjelma* jokaiselle riparivuorokaudelle, majoituksen 2 - 6 henkilön huoneissa omilla liinavaatteilla, aamupalan, lounaan ja päivällisen, ryhmälle kaksi omatoimista saunavuoroa ja välineet ja tilat omatoimisiin ohjelmiin (varattaessa) klo 21 saakka. Lisähintaan on saatavissa iltapaloja, liinavaatteet ja lisäsaunavuoroja. 

Nuorisotoimintamme on arvonlisäverotonta.

*Tämän linkin takaa löydät valittavat ohjelmat

Urheiluryhmien leirit Muut nuorisoleirit
 
 

 Varaa majoitus


 Kysy lisää

Autamme mielellämme sinua tapahtumasi järjestämisessä. Alla olevista painikkeista löydät tarjouspyyntölomakkeet, jonka täytettyäsi olemme Sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Voit myös ottaa meihin yhteyttä soittamalla numeroon +358 (0)3 485 1900 ja sähköpostitse info@marttinen.fi.

 
 
Sivua päivitetty: 15.03.2019

Marttinen on yksi Suomen yhdeksästä
Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.

Lue lisää

 

 
 
login Synergia Foxy