Sisältöön »
Nuorisokeskus | kokous- ja juhlatalo
 
 
 
nuorisokeskus-marttinen-nuorisoryhma-tunnelmakuvia-19.jpg
 
 

Ajankohtaista

22.04.2021

Kokemuksia työharjoittelusta Nuorisokeskus Marttisessa

Kokemuksia työharjoittelusta Nuorisokeskus Marttisessa
Taika Haaksluoto,14 on TET-harjoittelussa Nuorisokeskus Marttisessa. Viikon aikana Taika on tutustunut eri aloille Marttisessa ja nähnyt nuorisokeskusta eri työntekijöiden näkökulmasta. Yhtenä osana työharjoitteluaan Taika kertoo viikostaan.


Nuorisokeskus Marttinen on minulle tuttu paikka. Olen ollut koulun puolesta Marttisessa monia kertoja mm. ulkoliikuntapäivinä, yökoulussa ja retkillä. Olen ollut myös Virtain seurakunnan puolesta leireillä täällä sekä nuorisokeskuksen itse järjestämissä tapahtumissa. Vietän myös paljon vapaa-aikaani Marttisessa ja olen päässyt testaamaan useita sen tarjoamista lukuisista aktiviteeteista. Nuorisokeskus Marttisessa on hyvä työilmapiiri ja positiivinen tunnelma tarttuu myös asiakkaisiin. Olen otettu, että pääsin viettämään TET-jaksoni täällä.

Ensimmäisenä TET-päivänäni minut toivotettiin virallisesti tervetulleeksi ja minulle kerrottiin seuraavan viikkoni kulku.

Maanantaina olin nuoriso-ohjaajien Lassin ja Siinan matkassa. Olin seuraamassa ryhmien ohjausta ja auttamassa eri aktiviteeteissa. Ryhmänä oli sinä päivänä kokonainen koulu ja 4-6 luokkalaisille oli järjestetty sumopainia ja Room escapea. 1-3 luokkalaisille oli mukinmaalausta ja aarteenetsintää. Iltapäivällä kaikilla oli yhteinen smoothiebaari. Itse olin avustamassa mukinmaalauksessa ja smoothiebaarissa. Ihmiset olivat ystävällisiä ja rentoja. Pidin ensimmäisestä päivästäni työharjoittelussa paljon.

Tiistaina olin auttamassa Marttisen kahviossa ja vastaanotossa. Tarkistin kahvion herkullisten makeisten ja juomien päivämäärät ja, mistä pidin eniten: opin tekemään erilaisia kahveja kahvion uudella kahvikoneella. Harjoittelin sillä tekemään työntekijöille ja itselleni Latte macchiatoja sekä puhdistamaan kahvikoneen. Järjestelin kahvion tavaroita, pyyhin pölyjä sekä desinfioin kahvion tuoleja ja pöytiä. Päiväni vastaanotossa oli ihana ja nautin siitä paljon.


Asiakaspalveluun ja kahviotyöskentelyyn perehdyttivät Sanna ja Päivi.


Keskiviikkona toimin Ravintola Herrasen keittiöllä. Olen syönyt useaan otteeseen lounasta Marttisessa ja olin erittäin innoissani päästessäni tutustumaan tarkemmin, miten Marttisen herkullista ruokaa valmistetaan. Sain täyttää Marttisen kahvioon meneviä sämpylöitä, valmistaa lounaalle salaatin ja tein lohkoperunoita seuraavalle päivälle. Ruokailun jälkeen sain seurata keittiön työntekijöiden työtä ja ruokailun astioiden tiskausta keittiölle saapuneen uuden tiskikoneen parissa. Päiväni keittiöllä oli hieman kiireisempi kuin muina päivinä, mutta oli mukava kokemus päästä tutustumaan keittiöön ja sen työntekijöihin.

Ravintola Herrasen keittiössä perehdyttäjinä toimivat Sampo, Armi ja Mika.


Torstaina pääsin tutustumaan markkinointiin. Työpäiväni alkoi Antintalosta, jossa minulle kerrotiin tulevan päiväni suunnitelmista. Pääsin tutustumaan Marttisen myynti-ja markkinointipäällikön toimenkuvaan ja nuorisokeskuksen verkkosivuihin sekä sosiaalisiin medioihin. Yksi tehtävistäni oli kertoa viikostani Marttisessa ja innostaa muitakin tutustumaan Marttiseen.

Perjaintaina tulen olemaan jälleen nuoriso-ohjaajien mukana pitämässä erilaisia aktiviteetteja mm. jousiammuntaa ryhmille. Muuta en tulevasta viimeisestä TET-päivästäni vielä tiedä mutta odotan innolla mitä se tuo tullessaan.

Taika
TET-harjoittelija
Nuorisokeskus Marttinen

 
 
 
 
Sivua päivitetty: 26.03.2024

Suomen nuorisokeskusten logoMarttinen on yksi Suomen yhdeksästä Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.

Lue lisää Suomen nuorisokeskusten verkkosivuilta

 

Euroopan Neuvoston laatumerkki nuorisokeskuksille  Syrjinnästä vapaa alue logo    Sustainable Travel Finlandin logo  Lyke-verkoston logo
Suomen hostellijärjestön logo
Opetus- ja kulttuuriministeriön tekstilogo

 
 
login Synergia Foxy