22.06.2026
Työskentelen Marttisessa nuorisotyön koordinaattorina, ja roolini painottuu erityisesti kansainväliseen ja alueelliseen nuorisotyöhön. Käytännössä koordinoin Erasmus+ -liikkuvuushankkeita, kuten nuorisovaihtoja ja nuorisotyöntekijöiden liikkuvuuksia alusta loppuun: ideoinnista, kumppanien löytämiseen sekä tietenkin toteutukseen ja raportointiin saakka. Rakennan ja ylläpidän kumppanuuksia eri maiden toimijoiden kanssa, mikä tarkoittaa paljon yhteydenpitoa, luottamuksen rakentamista ja yhteisten tavoitteiden kirkastamista. Suunnittelen ja toteutan myös opintovierailuja, koulutuksia ja tapahtumia sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Lisäksi työni kytkeytyy vahvasti koko nuorisokeskusverkoston kansainväliseen kehittämiseen – tuon kansainvälisiä mahdollisuuksia näkyväksi, tuen muita toimijoita niiden hyödyntämisessä ja pyrin siihen, että kansainvälisyys olisi luonteva osa keskusten arkea.
Kansainvälinen nuorisotyö itsetuntemuksen tukena
Työni tarkoitus on mahdollistaa oppimista, kohtaamisia ja uusia kokemuksia nuorille sekä nuorten kanssa työskenteleville. Kansainvälisyys ei ole itseisarvo, vaan väline – sen kautta voidaan vahvistaa nuorten itsetuntemusta, osallisuutta ja ymmärrystä maailmasta ja paljon muuta! Samalla työni tukee nuorisotyön kehittämistä: Pyrimme tarjoamaan mahdollisuuden tuoda uusia menetelmiä, näkökulmia ja yhteistyömalleja Suomeen ja autan viemään suomalaista osaamista myös ulkomaille. Ajattelen, että työni ytimessä on siltojen rakentaminen – paikallisen ja kansainvälisen, ihmisten ja organisaatioiden sekä ideoiden ja käytännön välillä.
Kulttuurien välinen ymmärrys vähentää polarisaatiota
Koen työn tärkeäksi, koska se vaikuttaa sekä yksilöihin että rakenteisiin. Yksilötasolla parhaimmillaan nuori saa kokemuksen siitä, että hän kuuluu johonkin, uskaltaa ylittää omia rajojaan ja näkee uusia mahdollisuuksia omalle tulevaisuudelleen.Nuorisotyöntekijöille kansainvälinen työ tuo uusia työkaluja, näkökulmia ja motivaatiota omaan työhön. Rakenteellisella tasolla se vahvistaa nuorisotyön laatua ja tekee siitä näkyvämpää ja perustellumpaa myös päättäjille ja sidosryhmille.Tässä ajassa, jossa maailma on samaan aikaan tosi lähellä ja tosi jakautunut, koen että tällainen työ on erityisen merkityksellistä.
Rohkea ja kokeilunhaluinen tiimi tukee kansainvälisen työn kehittymistä
Tiimin vahvuus on monipuolinen osaaminen ja aito halu tehdä asioita yhdessä. Meillä yhdistyy käytännön nuorisotyön kokemus ja kehittämisosaaminen, mikä tekee työstä sekä realistista että eteenpäin katsovaa. Arvostan erityisesti avointa keskustelukulttuuria ja luottamusta – asioita voidaan sanoa suoraan ja ideoita voidaan sparrata yhdessä ilman turhaa hierarkiaa. Tämä tekee työstä sujuvaa ja mahdollistaa sen, että hyvät ideat eivät jää vain ajatuksiksi vaan niitä myös kokeillaan käytännössä. Lisäksi tiimissä on sopiva määrä rohkeutta ja kokeilunhalua, mikä on tärkeää kehittämistyössä ja kansainvälisessä työssä, jossa kaikkea ei voi ennakoida etukäteen.
Epätietoisuuden sietokykyä ja muuttuvia tilanteita
Haastavinta on kokonaisuuksien hallinta. Samanaikaisesti voi olla käynnissä useita hankkeita eri vaiheissa, eri kumppaneiden kanssa ja eri aikatauluilla. Lisäksi kansainvälisessä työssä tulee väistämättä muuttuvia tilanteita, kulttuurieroja ja epävarmuutta, jotka vaativat joustavuutta ja nopeaa reagointia. Joskus myös kohdataan tilanteita, joihin emme itse voi vaikuttaa, junien myöhästyminen, lentojen myöhästyminen tai peruuntuminen ovat sellaisia, joissa välillä koetellaan, mutta näistäkin tilanteista on selvitty. Toki myös maailmantilanne kriiseineen näyttäytyy kansainvälisessä työssä ja tuottaa välillä syviä huokauksia ja pohdintoja siitä mihin ihmeeseen olemme ihmisinä matkalla. Toivottavasti tulevaisuus olisi rauhallinen.
Parasta työssä on sen vaikuttavuus ja konkreettisuus. On palkitsevaa nähdä, miten ideasta syntyy hanke, hankkeesta kokemus ja kokemuksesta jotain pysyvää – esimerkiksi uusi toimintatapa tai oivallus. Erityisen merkityksellisiä ovat hetket, kun nuori saa ensimmäisen kansainvälisen kokemuksensa tai kun koulutukseen osallistunut nuorisotyöntekijä kertoo ottaneensa uusia menetelmiä käyttöön omassa työssään.
Oppimistavoitteena työn vaikuttavuuden mittaaminen ja tunnettuuden parantaminen
Supervoimani on kyky yhdistää ihmisiä ja rakentaa toimivia kokonaisuuksia eri toimijoiden välille. Näen helposti yhteyksiä eri ideoiden, ihmisten ja organisaatioiden välillä, ja pystyn viemään asioita eteenpäin käytännön tasolla. Lisäksi koen vahvuudekseni sen, että saan ihmiset mukaan tekemiseen ja innostumaan yhteisistä tavoitteista. Haluaisin oppia lisää erityisesti vaikuttavuuden näkyväksi tekemisestä – miten tämä työ voidaan sanoittaa niin, että sen arvo ymmärretään laajemmin myös niiden toimesta, jotka eivät ole suoraan mukana toiminnassa. Lisäksi haluan kehittää omaa osaamistani strategisemmassa työssä: miten yksittäiset hankkeet linkittyvät entistä vahvemmin pitkän aikavälin tavoitteisiin ja miten kehittämistyötä voidaan tehdä vielä systemaattisemmin.
Marttinen on yksi Suomen kahdeksasta Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.
