21.12.2025
Työelämään Marttisessa Lapset mukaan töihin -päivänä olivat tutustumassa Joosua Ravintola Herrasessa, Veini kansainvälisen nuorisotyön projekteissa ja seuraavalla viikolla Ilmari testaamassa tuotteita ja työstämässä mallia ravintolan uusista tarjottimista.
Ravintola Herraseen oli tarkoitus tulla Tildan, mutta kun hän ei päässytkään niin Joosua tuli tilalle. Päivän aikana Joosua avusti keittiön perustehtävissä ja leipoi. Näiden lisäksi Joosua teki lettutaikinaa 25 henkilölle ja valmisteli perunat 19 henkilön possumenuun Vihta-saunalle.
Veini taas kertoi päivästään näin:
"Pääsin isän mukana töihin Marttiseen osana lapsi mukaan töihin päivää. Aamu alkoi aikaisin, kun vietiin äiti ja veli töihin hammaslaboratorioon. Ajettiin Marttiseen ja pääsin aamupalalle. Ihan ekana tavattiin Antti ja kuulin Marttisesta sekä iskän ja Antin suunnittelua, tapasin myös muita Marttisen työntekijöitä kahvihuoneessa.
Aamupäivällä tein nuorisovaihtoja varten lyhyen esittelyn Youthpassista, se on siis todistus ja itsearviointityökalu nuorisovaihtoihin. Lounaan jälkeen (,joka oli tosi hyvä) autoin Erasmus+ kirjauksissa BM- järjestelmään (what ever that is) - iskä kertoi sen olevan tärkeää, kun raportoidaan nyt menossa olevia hankkeita. Kävin myös kioskilla ja autoin suunnittelemaan materiaaleja nuorisovaihtojen suunnitteluun ja sitten lähdettiin kotiin. Oli kiva päivä!"
Seuraavalla viikolla töissä oli Ilmari, 5 vuotta, jonka päivästä hänen äitinsä kertoi tälläista:
"Ilmari pääsi kokeilmaan uusia dubloja ja junarataa, jonka rakennusvaiheessa myös kiinteistön työntekijät pääsivät konsultoimaan työskentelyä. Marttisen iWall-peliseinä oli uusi kokemus minulle itselleni, mutta siihen pääsin tutustumaan useaan otteeseen päivän aikana, ja lähes kaikki valikoimassa olevat lajit tuli kokeiltua.
Vierailimme keittiössä ja ihmettelimme isoa pesukonetta, sekä testasimme myös biljardin ja boulderointihuoneen - oli silmiä avaavaa tarkastella omaa työympäristöä oman lapsen näkökulmasta ja sieltä nousikin vastaan muutamia kehittämisideoita esimerkiksi tilojen viihtyvyyteen ja käytettävyyteen liittyen. Näitäkin suurempi ilo oli kuitenkin havaita pienen työharjoittelijan tarmokkuus ja vilpitön ilo, kun hän sai pukea Marttisen työvaatteet aamulla päälleen.
Martti-sammakon maalaaminen tarjottimelle oli Ilmarille ehdottomasti päivän kohokohta ja hän oli ylpeä, että sai olla ensimmäisenä testaamassa maalausta näin erikoiselle alustalle. Tarkoituksena näet on, että kaikki ravintolan tarjottimet käsitellään uudelleen, ja Ilmari pääsi kokeilemaan voisiko tarjottimet olla maalattuja. Täysimittainen työpäivä päättyi joulupolun kiertämiseen, ja puisten tonttujen etsiminen polun varrelta olikin varsin jännittävää puuhaa hämärtyvässä illassa."
Marttinen on yksi Suomen kahdeksasta Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.
