27.10.2025
Hei!
Olen Ella Purra 19-vuotias ja opiskelen liiketoiminnan perustutkintoa viimeistä vuotta Savon ammattiopistossa Kuopiossa. Minulla on harjoittelu Marttisessa ja harjoitteluni painottuu markkinointiin ja sisällöntuotantoon. Ennen harjoittelua piti miettiä sopiva harjoittelupaikka ja mieleeni tuli Nuorisokeskus Marttinen kotiseuduiltani.
Halusin hakea Marttiseen harjoitteluun, koska olen kotoisin Virroilta ja koen, että Marttisessa saa tehdä paljon erilaista sisältöä eri sosiaalisen median kanaviin ja nettisivuille. Ajattelin, että koska Marttinen tarjoaa palveluita nuorille, on somemarkkinointi ja sisällöntuotanto tärkeä osa heidän markkinointiaan. Lisäksi ajattelin, että Marttisessa pääsee näkemään ja palvelemaan monipuolisesti erilaisia asiakasryhmiä ja oppimaan kaiken tavoin uutta ja erilaista.
Marttinen on yksi Suomen kahdeksasta Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.
