Virtain Perinnekylän museoalue sijaitsee historiallisesti arvokkaalla Marttisen saarella. Perinnekylä perustettiin vuonna 1977 ja avattiin yleisölle vuonna 1980. Sen omistaa Virtain kaupunki ja sitä hallinnoi Nuorisokeskus Marttinen.
Kauniiseen kulttuuriympäristöön sijoittuvaan maatalous- ja metsätyöperinnettä esittelevään kokonaisuuteen kuuluu kolme museokohdetta ja useita paikallishistoriallisesti arvokkaita rakennuksia mm. pitäjänmakasiini (1878), harakkamylly (1828) ja savusauna (1840-l.).
Perinnekylä on ympäri vuoden toimiva museo- ja matkailukohde sekä kulttuuriperinnön opetusympristö erityisesti leirikouluille ja luokkaretkille. Kesällä Perinnekylässä järjestetään useita näyttelyitä ja tapahtumia. Alueella on myös yritystoimintaa. Perinnekylässä voi viettää mukavan päivän perheen, ystävien tai yritysvieraiden kanssa – meillä viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin!
Perinnekylä toimii Nuorisokeskus Marttisen kulttuuriperinnön opetusympäristönä. Kulttuuriperintöopetuksen tavoitteena on auttaa lapsia ja nuoria havaitsemaan kulttuuriperintöä ja -ympäristöä sekä lisätä tietoa menneisyydestä ja entisajan elämästä. Ohjelmissa tutustutaan historiaan elävällä tavalla, tekemisen ja kokemisen kautta. Lue lisää kulttuuriperintöohjelmista.
Muista myös Perinnekylän kuvagalleria!