
Nuorisokeskus Marttinen on toiminut usean vuoden ajan isäntäorganisaationa EU:n nuoriso-ohjelman vapaaehtoisille (European voluntary service).
Mitä on vapaaehtoispalvelu?
Vapaaehtoispalveluhanke antaa nuorille tilaisuuden toimia vapaaehtoisina jossain toisessa maassa määrätynpituisen jakson ajan, yleensä 6-12 kuukautta (suositeltava maksimipituus 9 kuukautta). Vapaaehtoispalveluna toteutettavat toimet voivat liittyä esimerkiksi ympristöalaan, taiteeseen ja kulttuuriin, toimintaan lasten, nuorten tai vanhusten parissa, kulttuurikohteissa työskentelyyn, kansalaissuojelun, urheiluun ja vapaa-ajantoimintaan.
Vapaaehtoistoiminnassa noudatetaan seuraavia yleisiä periaatteita:
- Toimintaympäristönä on jokin muu maa kuin nuoren vapaaehtoisen asuinmaa.
- Toiminta ei tuota voittoa eikä siitä makseta palkkaa.
- Nuori vapaaehtoinen sekä lähettävä ja vastaanottava organisaatio suunnittelevat ja toteuttavat toimintaa ja jatkotoimia yhteistyössä keskenään.
- Toiminta tuo lisäarvoa vastaanottavalle organisaatiolle ja paikallisyhteisölle.
- Toiminnalla ei korvata palkkatyötä eikä ase- tai siviilipalvelusta.
- Toiminta kestää vain tietyn ajan (enintään 12 kuukautta).
- Toimintaan osallistuu vähintään yksi EU:n jäsenvaltio.
(Nuoriso-ohjelman Käyttöoppaasta 2005 www.europa.eu.int/comm/youth sekä www.cimo.fi)
Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä nettisivusta vastaa ainoastaan sen laatija, eikä komissio ole vastuussa siihen sisältyvien tietojen mahdollisesta käytöstä.
