Marttisen entinen pappila on nykyisin suosittu juhlatalo, jonka arvokkaassa ympäristössä ja viihtyisissä tiloissa voi järjestää perhe-, suku- ja yritysjuhlia. Juhlatilaisuuksien järjestäminen Marttisessa on vaivatonta, sillä talon henkilökunta paneutuu jokaisen asiakkaan juhlaan huolella ja toiveet huomioonottaen.
Marttisen vanhassa pappilassa voi järjestää tilaisuuden jopa 150 henkilölle. Suurin yhtenäinen tila (Tarjanne -sali) on max 90 henkilölle. Lisäksi käytettävissä on pienempiä saleja. Tarjanne -salissa on flyygeli.
Kesäaikana käytettävissä on 50-paikkainen kappeli, esimerkiksi muistotilaisuuten, vihkimiseen tai kastetilaisuuteen. Talossa on myös 35 virsikirjaa.
Keittiömme järjestää juhlatarjoilut seisovasta pöydästä pappilan ruokasalissa. Juhlaruoat alkaen 23 €/hlö. Ei erillistä tilavuokraa. Erikoisruokavaliot huomioimme huolella, kunhan saamme tiedon etukäteen.
Ateriahintoihin sisältyen pöydät liinoitetaan. Muistotilaisuudessa laitamme pöytiin kynttilät. Muun tarvittavan koristelun voi asiakas tehdä itse.
Kysykää lisää asiakaspalvelustamme. Annamme mielellämme juhlatilaisuuksien järjestämisestä kertyneen kokemuksemme käyttöönne. Asiakaspalvelumme on paikalla ma – pe klo 9.00 – 16.00. Voitte myös varata ajan etukäteen tilaisuutenne suunnittelua varten asiakaspalvelustamme. Näin tarvittaessa myös keittiöpäällikkömme saadaan mukaan tilaisuuden suunnitteluun alusta alkaen.