ylabanneri

Marttinen

Mikä Marttinen on?

Meille yhteiskunnallinen työ on tärkeää – etenkin lapset ja nuoret. Marttinen on yksi Suomen kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista. Perustehtävämme on tukea nuorten (0-29-vuotiaiden) kasvua ja kehitystä. Pedagogisen osaamisen ja toiminnallisten menetelmien kautta nuoret saavat meiltä hyödyllisiä kokemuksia yksin ja ryhmässä toimimisesta. Yhteishengen muodostuminen, ongelman ratkaisu porukalla ja itsensä voittaminen ovat muutamia niistä ainutlaatuisista asioista, joihin meillä tähdätään.

Kokouksia, seminaareja, virkistyspäiviä, koiraleirejä...

Marttinen on myös suosittu juhlien, kokousten ja virkistyspäivien pitopaikka ympäri vuoden. Keskus sijaitsee Virroilla kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla alueella kauniin vesistön ympäröimänä, jonka korkeimmalla paikalla komeilee vuonna 1892 rakennettu Marttisen Vanha Pappila upeine saleineen. Vuosittain useat hääparit viettävät ikimuistoista juhlapäiväänsä Pappilassa läheistensä kanssa. Käyttämällä Marttisen palveluita olette edesauttamassa yhteiskunnallista tehtäväämme sekä lasten ja nuorten hyvää tulevaisuutta!

IMG_6090.JPG Nuorisokeskus_Marttinen_Päärakennus.JPG Nuorisokeskus_Marttinen_päärakennus_talvi_2.JPG g-marttinen1.jpg g-marttinen2.jpg g-marttinen4.jpg g-marttinen5.jpg saarikartta2016V5.jpg

Vanha Pappila: Juhlat

Katso lisää kuvia Vanhasta Pappilasta

Marttisen entinen pappila on nykyisin suosittu juhlatalo, jonka arvokkaassa ympäristössä ja viihtyisissä tiloissa voi järjestää perhe-, suku- ja yritysjuhlia. Juhlatilaisuuksien järjestäminen Marttisessa on vaivatonta, sillä talon henkilökunta paneutuu jokaisen asiakkaan juhlaan huolella ja toiveet huomioonottaen. Pappila on kunnostettu vuonna 2010. Kunnostuksen yhteydessä uusittiin myös kalusteet ja av-välineet.

Marttisen vanhassa pappilassa voi järjestää tilaisuuden jopa 150 henkilölle. Suurin yhtenäinen tila (Tarjanne -sali) on max 90 henkilölle. Lisäksi käytettävissä on pienempiä saleja. Tarjanne -salissa on flyygeli.

Asiakaspalvelumme auttaa

Kysykää lisää asiakaspalvelustamme. Annamme mielellämme juhlatilaisuuksien järjestämisestä kertyneen kokemuksemme käyttöönne. Asiakaspalvelumme on paikalla ma – pe klo 9.00 – 16.00. Voitte myös varata ajan etukäteen tilaisuutenne suunnittelua varten asiakaspalvelustamme. Näin tarvittaessa myös keittiöpäällikkömme saadaan mukaan tilaisuuden suunnitteluun alusta alkaen.

Varaa juhlat Vanhassa Pappilassa

Konsertti_esiintymistila_Vanha_Pappila.jpg Nyholmsali_kahvikattauksella.jpg Nyholmsali_kattaus.jpg Paunu_sali_juhlakuva.JPG Vanha_Pappila_kattaus.JPG g-pappila-juhlat.jpg g-pappila-juhlat1.jpg g-pappila-juhlat2.jpg

Juhlat: Kappeli

Kesäaikana käytettävissä on 50-paikkainen kappeli, esimerkiksi muistotilaisuuteen, vihkimiseen tai kastetilaisuuteen.

Kappeli_sisäkuva_2010.jpg Marttisen_pappila_ja_kappeli_2010_007.jpg Marttisen_pappila_ja_kappeli_2010_008.jpg Marttisen_pappila_ja_kappeli_2010_009.jpg Marttisen_pappila_ja_kappeli_2010_010.jpg Marttisen_pappila_ja_kappeli_2010_011.jpg kappeli.jpg

Vanha Pappila: Kokoukset

Katso lisää kuvia Vanhasta Pappilasta

Tarjanne-sali

Tarjannesali on idyllisen Marttisen Vanhan Pappilan kaunis kaakeliuunein ja kattokruunuin koristeltu suurin tila. Tarjannesalista löytyy 64 kokouspaikkaa silloin, kun jokaiselle osallistujalle on varattuna pöytätila. Luentomallinen kalustejärjestely mahdollistaa noin 80 kokouspaikkaa. 
Kokousvarustuksena dataprojektori, valkokangas, dokumenttikamera, fläppitaulu, induktiosilmukka, langaton mikrofoni, langaton internet, flyygeli. Kokoustilassa on käytössä langaton ClickShare esitysjärjestelmä.

Paunu-sali 

Paunu-salista löytyy 38 kokouspaikkaa (jokaiselle pöytätila) tai noin 45 luentomallin kokouspaikkaa. Tila on sisustettu arvokkaasti vihreäsävyiseksi.

Kokousvarustuksena dataprojektori, valkokangas, dokumenttikamera, fläppitaulu, langaton internet. 

Nyholm-sali 

Keltaisin värein sisustetussa arvokkaassa Nyholm-salissa on rauhallinen kokous- tai ryhmätyötila, jossa 12 hengen ryhmä sopii soikean pöydän ympärille.

Kokousvarustuksena dataprojektori, valkokangas, dokumenttikamera, fläppitaulu, tussitaulu, langaton internet. 

Varaa kokous Vanhassa Pappilassa

Paunu_sali2.jpg Väentupa_Kuukkelisali.jpg g-pappila-kokous.jpg g-pappila-kokous1.jpg g-pappila-kokous2.jpg g-pappila-kokous3.jpg g-pappila-kokous4.jpg g-pappila-kokous5.jpg

Antintalo: Kokoukset

Katso lisää kuvia Antintalon ravintolasta

Marttisen Antintalon ravintolassa on kaksi kokoustilaa, pieni kabinettitila ja ravintolan aulatila. Kokoontumispaikka sijaitsee aivan Marttisen hirsihuviloiden läheisyydessä. Kokoustamaan mahtuu 40 henkilöä isompaan kokoustilaan ja 20 pienempää. Muita tiloja voi käyttää esimerkiksi ryhmätyötiloina. Tilaan on mahdollista tilata ruokailu Marttisen keittiöstä ja Antintalon ravintolassa on anniskeluoikeudet tilausravintolana. Kokoukseen, koulutukseen tai illanviettoon on mahdollista varata myös tilan läheisyydessä olevan 10 henkilön saunaosaston. Lisäksi käytössä on laaja järvelle avautuva ulkoterassi.

Kokousvarustus: dataprojektori, DVD, fläppitaulu, valkokangas, langaton internetyhteys. Kokoustilassa on käytössä langaton ClickShare esitysjärjestelmä.
Ilmoitathan varausta tehdessäsi, mitä kokousvälineitä tarvitaan.

Varaa Antintalo

Antintalo_luentosali_iso.JPG Antintalo_ulkokuva2.jpg Antintalolla.JPG Antintalon-hotdog.jpg Antintalon-menusta.jpg Antintalon_aula.JPG Antintalon_terassi.JPG Antintalon_terassille.JPG

Kokous: Monitoimisali

Katso lisää kuvia monitoimisalista

Monitoimisalissa on mahdollista järjestää juhlia, kokouksia ja seminaareja jopa 200 henkilölle. Sali soveltuu myös monipuoliseen liikuntakäyttöön sählylaidoin, lentopalloverkoin tai seinällä olevien koripallokorien osalta. Salin takaseinässä on noin 6 - 7 metriä korkea kipeilyseinä otteineen ja sivuseinustalla peiliseinä joka verhoilla peitettävissä.

Välineet: äänentoisto, videot, valkokangas, tussitaulu, piirtoheitin, monistusmahdollisuus, wlan, fläppitaulu, DVD, dataprojektori,
Muuta: Ruokailumahdollisuus samassa rakennuksessa olevassa tilausravintolassa. Käytössä nykyaikainen kokousvarustus, puhujankoroke/ näyttämö sekä induktiosilmukka. Salissa on myös sähköpiano.

Varaa monitoimisali käyttöön

Isommallekin-esiintyjkaartille.JPG Jrjest-isompikin-kokous.JPG Kukkakoristeet-salissa.JPG Monitoimisali-seminaarimuodossa-2.JPG Monitoimisali-seminaarimuodossa.JPG Monitoimisali.JPG Monitoimisalin-puhujakoroke.JPG Monitoimisalin-puhujalle.JPG

Vihta-sauna

Katso lisää kuvia Vihta - saunasta

Nyt Vihta - sauna on mukana Puupalkinto 2017 - kilpailussa! Äänestä Vihtaa täällä!

Marttisen uusi Vihta-sauna on kokoontumispaikka keskellä luontoa ja järvimaisemaa. Yhteensä kokoustamaan mahtuu 40 henkilöä. Tilaan on mahdollista tilata ruokailu Marttisen keittiöstä. Kokoukseen, koulutukseen tai illanviettoon on mahdollista varata myös tilan yhteydessä olevat kaksi 15 henkilön saunaa. Lisäksi käytössä on laaja järvelle avautuva ulkoterassi.

Kokousvarustus: dataprojektori, DVD, fläppitaulu, valkokangas, langaton internetyhteys. Kokoustilassa on käytössä langaton ClickShare esitysjärjestelmä.

Vihta - saunojen ja kokoustilan vuokra yhdeksi illaksi on 300 € + ruokailut, tilatessasi ruokatarjoilut Marttisesta. Tällöin käytössäsi ovat molemmat saunat ja kokoustila.

Ilman ruokatarjoiluja vuokrahinta yhdeksi illaksi on 500 €

Varaa Vihta - sauna

IMG_0988.JPG IMG_5180.JPG IMG_5226.JPG Viht_sauna_ulkokuva_2017.jpg Vihta-saunan_kokoustila__40_henkilölle.JPG Vihta-ulkokuva2_2017.jpg Vihta_maisema_2017.jpg Vihta_sauna_oleskelutila_2017.jpg Vihta_sauna_oleskelutilat_2017.jpg Vihta_sauna_ulkoa_2017.jpg Vihta_ulkokuva.jpg Vihta_yksityiskohta_ulkoa_2017.jpg Vihtasaunalla.JPG

Majoitus: Lomasaaren hirsihuoneisto

Marttisen viihtyisät hirsihuvilat - Varaa nyt suoraan sivuiltamme

Hirsihuvila on kodikas ja viihtyisä majoitusvaihtoehto perheille ja pienille seurueille. Huvilat sijaitsevat Tarjanneveden äärellä, jokaisesta huvilasta on järvinäköalat.

  • Huvila max 8 henkilölle
  • Huoneistossa 3-4 makuuhuonetta, sauna ja kaksi wc:tä
  • Hyvin varusteltu tupakeittiö astioineen
  • Oleskelutilat
  • Laajakuvatelevisio, DVD-soitin ja radio/CD-soitin
  • Lemmikit tervetulleita pienestä lisämaksusta
  • 3 liikuntaesteetöntä huvilaa

g-lomasaari10.jpg g-lomasaari11.jpg g-lomasaari2.jpg hrs_huone1.jpg hrs_huone2.jpg hrs_keittiö.jpg hrs_keittiö2.jpg hrs_pedit2.jpg hrs_ruokap.jpg hrs_sauna.jpg leikkikenttä2.jpg mokit.jpg

Majoitus: Nuorisohotelli

Katso lisää kuvia nuorisohotellistamme 

Toimivan ja siistin nuorisohotellin huoneissa on vuodepaikat 2-6 henkilölle, oma wc ja suihku. Talon yhteisistä tiloista löytyy olohuone ja minikeittiö, jossa voi keittää iltateetä ja katsella televisiota. Yhteisessä käytössä on kuivauskaappeja kastuneiden vaatteiden kuivaamiseksi. Nuorisohotellit uudistettiin täysin talvella 2014-2015.

Varaa nyt suoraan sivuiltamme

  • Huoneissa wc ja suihku sekä 2 – 6 vuodepaikkaa
  • Rakennuksien oleskeluauloissa pienoiskeittiö, televisio ja Radio/CD-soitin USB-liitännällä
  • 3 erillistä rakennusta A, B ja C
  • Yhteensä 112 vuodepaikkaa
  • Nuorisohotellit ovat liikuntaesteettömiä
  • Ei lemmikkieläimiä

Makuuhuone_2_Nuorishotelli_Nuorisokeskus_Marttinen.jpg Makuuhuone_Nuorishotelli_Nuorisokeskus_Marttinen.jpg Oleskelutila_2_Nuorisohotelli_Nuorisokeskus_Marttinen.jpg Oleskelutila_Nuorisohotelli_Nuorisokeskus_Marttinen.jpg g_nuorisohotelli1.jpg g_nuorisohotelli2.jpg g_nuorisohotelli3.jpg g_nuorisohotelli4.jpg

Perinnekylä

Halinsaunaweb.jpg Metsamuseo_hali1.jpg Perinteisetkisailut.jpg elokuu11_pohdin_net.jpg kg02_toukokuu11_merta.jpg kg03_kesakuu11_juustolauta.jpg